Sivut

torstai 29. toukokuuta 2014

Venähtänyt tauko ja haastetta! :)

Huh ja hei. Niinpä vaan on 2 kuukautta vierähtänyt, mitä hitsiä! Järkytyin kun tajusin mitenkä tää aika on vierähtänyt, tosin tää mennyt 2 kk on mennyt sellasta haipakkaa, että huh huh. Mitä teille kuuluu? <3
Oon sairastellut tän 2 kuukauden aikana enemmän varmaan kun moneen vuoteen yhteensä ja oikeastaan edelleen tietyllä lailla, sillä monen lääkärissä käynnin jälkeen tietyt todella ikävät ja elämää hankaloittavat vaivat (kylki- ja rintalihaskipu + hengenahdistukset) on tätä nykyä lähes joka päiväistä :( Nyt tiistaina, kun jälleen taas lääkärin puheille aion, painotan myös, että haluan asiani tutkittavan KUNNOLLA, sillä aikaisemmilla kerroilla pienet kyljen painelut ovat vaan johtaneet siihen, että olen saanut särkylääkkeitä särkyyn ja se siitä. Kivut ovat vaan pahentuneet ja lääkkeet aivan turhia, joten nyt jos milloinkaan vaadin saada oikeanmukaista hoitoa!
Kivut on johtaneet siihen, että liikunta on ollut välillä melkoista pakkopullaa, mutta aina kipujen salliessa olen kyllä lenkkeillyt, käynyt salilla ja uimassa ja kiloja onkin onnekseni karissut.  Nyt vain toivon ylikaiken, että nämä kivut saataisiin tavalla tai toisella historiaan ja pääsisin vihdoin kunnolla toteuttamaan tätä projektia, onhan näitä vastoinkäymisiä tässä tarpeeksi ollut.

Sain kaksi haastetta, kiitos ihanat  Anu: http://fat-to-fit-project.blogspot.fi/ ja Meri: http://nytalkaauusielama.blogspot.fi/ ! :)

HAASTE!

Haasteen tarkoituksena on tuoda esiin blogeja, joilla on alle 200 lukijaa ja haaste on seuraavanlainen:

1. Haastetun pitää kertoa itsestään 11 asiaa.
2. Haastetun pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä heille, joita aikoo haastaa.
4. Haastetun pitää haastaa 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Haastetun tulee kertoa kenet on haastanut.
6. Ei haasteta uudestaan häntä, jolta haaste saatiin.

Tässä ensin 11 asiaa minusta:

1. Opiskelen lähihoitajaksi.
2. Rakastan eläimiä ylikaiken ja kotonani onkin pienoinen "eläintarha" :-D
3. Olen aina ollut melkoinen herkkusuu, kuten kropasta näkyykin, suurimmat intohimot ja PAHEET on irtokarkit ja limsat.
4. Rakastan sadetta. Nytkin tätä kirjoittaessa vain nautiskellen katselen ulos rankkasateeseen :-D
5. Mun suuri unelmani on jonakin päivänä olla psykiatrinen sairaanhoitaja.
6. Mulla on krooninen vauvakuume ollut tosi nuoresta asti.
7. Rakastan lukemista. Lempparikirjailijoita on Sofi Oksanen, Torey Hayden & Anna-Leena Härkönen.
8. Lemppari tv-ohjelmiani on Kumman kaa, L-koodi, Sinkkuelämää, Teho-osasto, Uusi päivä..
9. Rakastan väreistä etenkin violettia, fuksian punaista, turkoosia ja harmaata.
10. Olen kynsilakka- ja hajuvesiaddikti.
11. Haaveilen lähes päivittäin tulevista häistäni.


Anun kysymykset:

1. Mitä söit viimeksi?
-kaurapuuroa ja mustikkakiisseliä
2. Mikä on sulle tällä hetkellä tärkein ESINE?
-kihlasormus

3. Paras biisi?
- Apua näitä on niin paljon! Tällä hetkellä kyllä Turmion Kätilöt - Nimi kivessä ja Janna - Sä et ole hullu.
4. Ketä ihailet ja miksi?
- Mun mummoa. Hän on vahvin, sydämellisin ja upein ihminen maailmassa.
5. Miten hemmottelet itseäsi?
-Hyvä kirja, sänky ja pari suklaata. Tai uimahalli/kylpylä.
6. Paras lukemasi kirja?
-Sofi Oksanen - Puhdistus
7. Paras katsomasi elokuva?
-Prinsessa & Kaunis mieli
8. Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla.
-Empaattinen, temperamenttinen ja lojaali.
9. Mitä et koskaan tekisi?
-Tappaisi ketään. Tai pettäisi.
10. Lempi viikonpäiväsi ja miksi?
-Perjantai. Koko viikonloppu vasta edessä!
11. Mainitse viisi asiaa, joista olet elämässäsi äärimmäisen kiitollinen.
-Kihlattu, perhe, suku, työ- ja opiskelupaikka ja lemmikit.


Merin kysymykset:
1. Viimeisin ostoksesi (ei ruokaostos)?
-Hmm.. Olisko ollut deodorantti :--D
2. Lempi elokuva?

-Prinsessa ja Kaunis mieli.
3. Mihin olet tyytyväinen omassa elämässäsi?
-Mun rakkaisiin sukulaisiin, perheeseen ja kihlattuun. Sekä ihanimpiin eläimiin. Myös siihen, että oon oikeutettu koulupaikkaan ja työpaikkaan.
4. Kaksi asiaa joista et voisi koskaan luopua?

-Rakkaus ja terveys.
5. Jos saisit valita niin minne matkustaisit, mikä maa se olisi?

-Hmm.. Tällä hetkellä ehkä Australia.
6. Lempi ruoka?

-Uunilohi ja uunikasvikset siihen kylkeen. Aah :p
7. Lempi vaatteesi?

-Hmm tällä hetkellä varmaankin sellanen ihana raidallinen tunika.
8. Kuvaile tämän hetkistä mielialaasi värillä.
-Vaaleanpunainen.
9. Puhelimesi merkki ja malli.

-iPhone 4s.
10. Tennarit, sandaalit, saappaat vai paljaat varpaat?

-Tennarit ehdottomasti!
11. Mitä aiot tehdä tänä kesänä?

-Töitä lähinnä D: Mutta yritän myöskin nauttia ihanien ihmisten kanssa ja juhlia, sekä toki myös kerätä voimia tulevaan syksyyn.



Ja nyt ne mun kysymykset ja haastan mukaan KAIKKI, ketkä eivät tätä vielä ole tehneet! :)


1. Suurin paheesi?
2. Mikä eläin olisit ja miksi?
3. Paras musiikkivideo minkä olet nähnyt.
4. Jos saisit yhden vuorokauden ajan tehdä AIVAN MITÄ TAHANSA, mitä tekisit ja miksi?

5. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
6. Mitä radiokanavaa kuuntelet useimmin?
7. Millä keikalla olit viimeksi?
8. Unelma-ammattisi lapsena? Entä nyt?
9. Millainen on sisustustyylisi?
10. Tilaatko mitään lehtiä? Jos niin mitä?
11. Parhaat puolesi?

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kevät<3

Nythän mä tästä vasta innoistuinkin, en tosiaan tiennyt että mun puhelimeen on tällänen sovellus olemassa, että pystyn kirjoitteleen ihan missä vaan, vaikka näin työmatkalla! :-D Aika kätevää kyllä.
Eilen oli tosi vaikea päivä, siis todella. En edes oikein tiedä mikä oli, ahdisti vaan kamalasti ja kuten jo aikaisemmin oon kertonut olleeni aikamoinen suruunsyöjä,
meinas eilen kaupassa käydä aika "perinteiset" ja ostoskoppa oli hetken täynnä irttareita, limsaa ja suklaata.
Sitten joku viisauden säätönappi varmaan aktivoitu mun päässä, tyhjensin korin ja aloitin alusta - paljon vihanneksia, maitorahkaa, vishyä ja hedelmiä.
Olin aika ylpeä taas itsestäni, olin jo melkein varma, että joko taas romahfan, mutta ei!
Nyt pikkuhiljaa alkaa sisäistämään tän uuden elämäntavan, eikä se tunnu niin vieraalta ja oudolta. Maitorahka maistuukin yllättävän hyvältä etenkin kun siihen lisää pilttiä ja banaania, työmatkalle työharjoittelupaikalle puen lenkkivaatteet koska bussillakaan ei pääse kovin lähelle, vaan pysäkiltä on suuntaansa melkein kilometri, tulomatkalla ylämäkeä ja  senhän otan vain urheilun kannalta! :-D En olisi todellakaan uskonut hetki sitten tälläiseen minään, mutta oon vaan tosi onnellinen tästä! :)
Kiitän vielä kerran teitä ihania, autatte ihanilla kommenteillanne mua enemmän kun uskottekaan, ootte ihan parhaita :*
Otsikko ei sinänsä kyllä mitenkään liity tähän postaukseen, mutta oon kyllä niiiin onnellinen kun kevät on taas täällä<3
aamupalaa: kaurapuuroa, mustikkakiisseliä, banaania ja raejuustoa, nam!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Niin kaunis on hiljaisuus

Piiitkä hiljaisuus on ollut blogin osalta, kun koulutyöt, työharjoittelu ja toki myös elämäntapamuutos on ollut melkoisen rankka yhdistelmä tällä elämän hetkellä.
Mitään suuria muutoksia ei ikävä kyllä ole tapahtunut painon suhteen, mutta silti olen melko ylpeä itsestäni - yksi suurimmista paheistani eli herkuttelu on melkein saatu jo ns "normaalille tasolle", vähän vielä töitä on tehtävä, mutta lähes päivittäinen karkin/jäätelön/limun ym syönti on ainakin jäänyt.
Ja siitä saan olla todellakin ylpeä, se ei ole ollut helppoa, sen myönnän.
Lenkkeily tuntui hetken aivan luksukselta, kun lumet ja jäät olivat hetken aikaa sulia ja muutamia hölkkäaskeleitakin uskalsin ottaa, ikävä kyllä se lumi sitten palasi ja nyt taas se motivaatiokin laski lenkkeilyn kohdalla, mutta eiköhän se kevät sieltä vielä tule.
Uimahalliinkin palaan, kunhan ylihuomenna alkavan työharjoittelun työvuorot selviää, jolloin siis tiedän minkälaisen uimakortin ostan. Köyhän opiskelijan on vaikea hymyillä välillä :-D


Hitaasti siis edetään, mutta kirvestä en ole heittänyt kaivoon -enkä heitä!
Nyt vaaka näyttää jo -2,5 kg, mutta onnekseni tuo oma iänikuinen vaakani sitten otti ja hajosi juuri tässä projektin alkumetreillä ja nyt joudun muiden vaaoilla käymään siihen asti, kunnes saan uuden ostettua, toki mahdollisimman pian :D
Mutta kyllä tämä tästä!
Tsempit <3

lauantai 15. helmikuuta 2014

Motivaatiokuvia




Näiden katsominen esim. weheartit.comista on kyllä aivan loistavaa motivaatiota.
Etenkin kaikki ennen-jälkeen -kuvat antaa aivan älyttömän suuren potkun persauksille :--D
Tykkäättekö itse selailla näitä? :)

Huh huh..

Kaikki on alkanut oikeastaan erittäin hyvn. Ruokavalion muutos ja liikunnan lisääminen ovat olleet näin aluksi tuntuneet hyviltä ja oikeastaan fiilis on hyvä.
Perhepiirissä tapahtui tässä ihan juuri surullinen menetys ja sen myötä kyllä fiilis laski johonkin tajuttoman alas ja entisenä todella pahan tunnesyömärinä, meinasin repsahtaa melko pahasti. Kauppaan mennessäni kävelin suoraan herkkuosastolle valmiina tyhjentämään hyllyt koriin, mutta sain kun sainkin otettua itseäni niskasta kiinni.
Pakko kuitenkin jaksaa ja jatkaa ja nyt kun alkuun ollaan päästy, niin paluuta ei ole entiseen :)
Maitorahkaa, hedelmiä, paljon vettä, vähän hiilareita = toimii.
Maitorahka ei kyllä koskaan ole mitään suurinta suosikkiani ollut ja sen alassaamisessa on vähän ollut hankaluuksia, mutta olen melkein kaikki mahdolliset merkit testaillut ja parhaiksi oikeastaan olen todennut Milbonan, mitä saa siis Lidlistä. Sinne sitten vain esimerkiksi pilttiä tai mehukeittoa tai banaania, niin kyllä se menee!
Pelkälteen ei kyllä mitenkään päin, olen aivan äärettömän paljon kokeillut, mutta plääh :--D
Mutta onneksi edes näin.
Tykkäättekö/miten tykkäätte syödä maitorahkaa? Mitä merkkejä?

Tässä pari kuvaa tältä viikolta:

En tiedä miten tämä edes liittyy tänne, mutta.. :-D

Tämän järkytyksen olisi tarkoitus lähteä.




keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Back in business!

Ensinnäkin iso kiitos kaikille kommentoijille, ette uskokaan miten hyvä fiilis mulle tuli teidän viesteistä.
Motivaatio, sekä tunne siitä, että voin onnistua tässä kasvoi aivan äärimmäisen koviksi ja nyt tuntuu, että olen enemmän kuin valmis tähän projektiin!

Ihan ongelmitta ei kuitenkaan tämä alkanut, sillä viikonlopuksi suunnittelemani "suunnitteluhetket" eli kaiken käyminen läpi: mitä syön, milloin syön, miten liikun, missä ja kuinka paljon ym. vaihtuivat peiton alla makaamiseen, kun kunnon lenssu vei kolmeksi päiväksi sängyn pohjalle.
Nyt sieltä onneksi on kuitenkin noustu ja vihdoin saan tämän kaiken kunnolla alkuun.

Koitan tänne väsäillä eri sivuja, missä seuraan painoa, sekä ruokavaliota ja liikuntatottumuksia, niin on helpompi sitten seurata, toki niitä käsittelen myös näissä postauksissa :)

Fiilis on tosi jännittynyt ja odottava, koko ajan kuitenkin taon päähäni sitä, että minähän onnistun ja pystyn!

Palataan <3

-E

maanantai 3. helmikuuta 2014

Minä pystyn siihen.

Olen aina ollut isokokoinen, välillä vähän vain pyöreä, mutta pikkuhiljaa vain vähitellen lihonut ja lihonut kunnes tuloksena onkin todella hävettävä ja surullinen luku, yli 50 kiloa liikapainoa. Siis hyi helvetti, _50_ kiloa. Oksettaa, hävettää ja kaduttaa se, miksi olen itseni tähän kuntoon päästänyt ja  miksi en ole tälle ennen mitään tehnyt.
Tai no, jälkimmäinen oli ehkä hieman liioiteltua, ei kuitenkaan kovasti. Monesti olen yrittänyt, välillä kovastikin, mutta aina se on siihen yrittämiseen jäänyt, aina jos mistäkin syystä.
Aina sisimmässäni olen kuitenkin itseäni hävennyt ja on ahdistanut olla tälläinen, mutta tässä minä edelleen olen, lihavana, liikapainoisena, läskinä... Millä kukakin tahtoo kutsua.

Nyt kuitenkin vihdoin on aika sen suuren muutoksen, jolloin viimeistään on saatava jotakin aikaiseksi. Terveys, työ, ihmissuhteet, mielenterveys,tulevaisuus ja kaikki ovat kiinni siitä.
Tämä blogin kirjoittaminen tuntui alusta asti oikealta tavalta purkaa ajatuksia tämän projektin suhteen, auttaa jaksamaan vaikeampinakin hetkinä, motivoida ja toivottavasti myös tukea muita samassa tilanteessa painivia.
Olisi mukava jakaa ajatuksia ja vertaistukea muiden kanssa, jotka tälläistä projektia käyvät läpi, joten rohkeasti vain kommenttia.


Tässä olkoon alkusepitykset tälle suurelle elämänmuutokselle.

Tavoitteista, suunnitelmista ym tulossa sitten lisää seuraavassa postauksessa :)