Sivut

maanantai 3. helmikuuta 2014

Minä pystyn siihen.

Olen aina ollut isokokoinen, välillä vähän vain pyöreä, mutta pikkuhiljaa vain vähitellen lihonut ja lihonut kunnes tuloksena onkin todella hävettävä ja surullinen luku, yli 50 kiloa liikapainoa. Siis hyi helvetti, _50_ kiloa. Oksettaa, hävettää ja kaduttaa se, miksi olen itseni tähän kuntoon päästänyt ja  miksi en ole tälle ennen mitään tehnyt.
Tai no, jälkimmäinen oli ehkä hieman liioiteltua, ei kuitenkaan kovasti. Monesti olen yrittänyt, välillä kovastikin, mutta aina se on siihen yrittämiseen jäänyt, aina jos mistäkin syystä.
Aina sisimmässäni olen kuitenkin itseäni hävennyt ja on ahdistanut olla tälläinen, mutta tässä minä edelleen olen, lihavana, liikapainoisena, läskinä... Millä kukakin tahtoo kutsua.

Nyt kuitenkin vihdoin on aika sen suuren muutoksen, jolloin viimeistään on saatava jotakin aikaiseksi. Terveys, työ, ihmissuhteet, mielenterveys,tulevaisuus ja kaikki ovat kiinni siitä.
Tämä blogin kirjoittaminen tuntui alusta asti oikealta tavalta purkaa ajatuksia tämän projektin suhteen, auttaa jaksamaan vaikeampinakin hetkinä, motivoida ja toivottavasti myös tukea muita samassa tilanteessa painivia.
Olisi mukava jakaa ajatuksia ja vertaistukea muiden kanssa, jotka tälläistä projektia käyvät läpi, joten rohkeasti vain kommenttia.


Tässä olkoon alkusepitykset tälle suurelle elämänmuutokselle.

Tavoitteista, suunnitelmista ym tulossa sitten lisää seuraavassa postauksessa :)

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Täälläkin iso pudotusurakka edessä. Hyvässä alussa jo olen, mutta vielä on melkoinen rupeama edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Hyvä, että olet päässyt jo alkuun! Sitä tässä itsekin koitan, siitä se yleensä sitten lähtee, kunhan se alku on selätetty.
      Tsemppiä sinnekin!<3

      Poista
  2. tsemipotkut täältäkin! itse laihdutin muutama vuosi sitten 25kg, ja edelleen on kiristelyt menossa. miksei laihduttaminen voi olla aina helppoa ja kivaa, yyh. :-( jään seuraamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Se olisi kyllä kiva, jos se olisi helppoa :(

      Poista
  3. Iso on projekti edessä, mutta siihen kannattaa suhtautua kuin elefantin syömiseen konsanaan: pala kerrallaan. Eli vaikka 5 kg välitavoitteita vaan!
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! :D Kiitos paljon! <3
      Joo pikkuhiljaa hyvä tulee! :)

      Poista
  4. Minäkin ison urakan edessä mielelläni seuraan kohtalotovereiden matkaa.
    Jään lukijaksi ja tervetuloa lukemaan myös minun matkasta blogissa varmastihidasta.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lukea myös muiden samsssa tilanteessa olevien blogeja, olen kyllä todennut sen aivan loistavaksi motivaatiokeinoksi - en ole yksin.
      Tsemppiä sinnekin ja jään seurailemaan myös sinun blogia<3

      Poista

Kiitos kommentista! <3